Vihdin kameraseuran vuosinäyttely ja kansainvälisen Finland Circuit näyttelyn teoksia Nummelan kirja
Kävin iltamassa Nummelan kirjastossa Vihdin kameraseuran vuosinäyttelyn avajaisissa. Samalla siellä on näytillä aivan huikeita maailmanluokan kuvaa kansainvälisen näyttelyn FRinland Circuit Vihti Salon teoksia. Suomen kameraseurojen liiton ja Vihdin kameraseuran puheenjohtaja Tapio Karjalainen avasi näyttelyn. Käykää ihmeessä katsomassa, jos ajelette ennen joulua vielä Nummelassa päin.
Sain itse ekaa kertaa Nummelan kirjastoon näytille kolme teosta. Se on suuri kunnia minulle!
Tukekaa valokuvausta, käykää näyttelyissä, lähettäkää teoksianne kivakilpailuihin, näyttelyihin jne. Menkää jäseniksi kameraseuraan. Sieltä saa etuja, mitä ei rahalla saa. Kerhoilloissa arvostellaan omia kuvia ja opetellaan uutta. Joka kerta on jokin luento uudesta aiheesta. Huikeita kuvaajia käy esittelemässä teoksiaan tai kertomaan valokuvaustaustaansa. Workshoppeja jne. Valokuvaus on kulttuuria parhaimmillaan. Näyttelyt on ilmaisia ja niistä saa itsekin inspiraatiota. Jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki teoksensa. Ja kyllä sen paikan päällä vasta huomaa, että kuva syntyy teokseksi vasta kun se siirtyy paperille.
Muutama kuva Nummelan kirjastolta.
Autumn is Here - Satu Mali
Fishing boy - Satu Mali
Kaveria ei jätetä - Satu Mali